KIRJAT:

Mäntsälä-Seuralla on pitkä perinne paikallistietoa ja kylätarinoita sisältävien kirjojen julkaisusta. Jo vuodesta 1973 lähtien seura on julkaissut lähes joka toinen vuosi uuden kirjan, johon on koottu mm. aitoja tarinoita, historiallista tietoa, runoja ja valokuvia.

PUNAISTA JA VALKOISTA - MÄNTSÄLÄ 1918
Keväällä 2018 kulttuuriviikolla Pitäjäntuvalla esillä ollut näyttely Punaista ja valkoista – Mäntsälä 1918 sai suuren suosion ja kävijämäärän. Monelta näyttelyssä kävijältä tuli toive saada näyttelyn aineisto taltioiduksi niin, että siihen voisi vielä myöhemminkin uudelleen palata. Näihin toiveisiin tartuttiin ja niinpä kesän aikana kirjailija Kirsti Manninen ja seuran puheenjohtaja Päivi Aitkoski-Catani ovat koonneet aineiston julkaisuksi. Se julkaistiin seuran syyskokouksen yhteydessä 18.11.2018. Julkaisu on saatavilla sopimuksen mukaan Pitäjäntuvan isännöitsijältä Pentti Ovaskalta (20 euroa) tai Kipa-kirjakaupasta (23 euroa).

SATA VUOTTA MÄNTSÄLÄSSÄ on ainutlaatuinen kuvateos Mäntsälän pitäjän ja sen asukkaiden vaiheista itsenäisessä Suomessa ja se julkaistiin lokakuussa 2017. Lähes tuhannen eri puolilta pitäjää kerätyn valokuvan ja niihin liittyvien kuvatekstien avulla kirja kertoo siitä kehityksestä, joka on muokannut vanhojen valtateiden risteykseen syntyneen pitäjän siksi luonnonläheiseksi ja nykyaikaiseksi Mäntsäläksi, jollaisena tänä päivänä tunnetaan. Kirjan hinta on 35 €.

MÄNTSÄLÄ-SEURAN 50V-JULKAISU Mäntsälä-Seuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin Mäntsälän suurlavalla sunnuntaina 23.7.2017. Tilaisuudessa julkaistiin myös juhlakirja, joka jaettiin juhlassa mukana olleille jäsenille / jäsentalouksille. Ellet ollut juhlassa mukana, voit noutaa sen muulloin Pitäjäntuvalta sen aukioloaikoina. Voit myös pyytää toimittamaan sen postitse. Tällöin veloitamme toimituksesta postituskulut. Toimituspyynnöt ensisijaisesti sähköpostilla jasensihteeri@mantsalaseura.fi tai puhelimitse: Maija-Liisa Lipasti 050-5615896. Juhlakirja on Pitäjäntuvalla myynnissä kaikille siitä kiinnostuneille ei-jäsenille 10 euron hintaan. Samalla hinnalla myös jäsenet voivat halutessaan ostaa lisäkappaleita.

PITÄJÄNTUVAN TARINOITA - Arkistojen aarteita ja perimätietoa Vanhasta Mäntsälästä -kirja julkaistiin elokuussa 2014 Pitäjäntuvan 160-vuotisjuhlan juhlakirjana. Se kertoo paitsi Pitäjäntuvasta ja sen historista, myös laajemminkin Mäntsälän historiasta. Tapahtumat eri vuosikymmenillä sidotaan myös ta pahtumiin muualla maailmassa. Kirjan hinta Mäntsälä-Seuran jäsenille 40 €, ei jäsenille 45 €.

MÄNTSÄLÄ-KIRJAT:
1. Kirja Mäntsälästäkö? Häi juu, 1973 7€
2. Tuli toinenkii kirja Mänttäläst, Voi häikäle, 1975 3€ *
3. Kolmas se toren sanoo, Älkäis ny, 1977 10€
4. Tää neljäskii vaa vuavattii, Tot noin, 1979 10€
5. Ja täs on tää viires, Voi hylky, 1981 10€
6. Tulikost ny kuures? Mikäst ettei, 1983 10€
7. Tulihaa seittämäskii, Kattos ny, 1985 10€
8. Kasattiihaa myä kahreksaskii, Ohhaa perin konua, 1987 13€
9. Eihää viäl o yhreksättä? On ai, 1989 3€ *
10. Täs tää ny o, Peräjälkee kymmenes, 1991 3€ *
11. Se siitä, Tuli yhrestoist, 1993 3€ *
12. Valmis o kahrestoist, 1995 15€
13. Kohrastee kolmastoist, 1997 13€
14. Eihää vaa neljästoist, 1999 13€
15. Ei lisä pahaa tee, 2002 5€ *
16. Vähäsen vilmehtii, 2005 5€ *
17. Muistattenkos viäl? 2008
5€ *
18. Piili tulee! 2011 15€

* TARJOUKSIA:
- Kirjat nro 2, 9, 10 ja 11: 3€ / kpl
- Kirjat nro 15, 16 ja 17: 5€ / kpl

KIRJOJEN SISÄLLYSLUETTELO helpottaa asioiden etsimistä eri kirjoista ja kertoo vähän kirjojen sisällöstäkin.

Loppuunmyytyjä kirjoja seuran jäsenillä on mahdollisuus lainata seuran arkistosta.

Mäntsälä mielellään-valokuvateoksen ovat tehneet valokuvaaja Pentti Johansson, kirjailija Kirsti Manninen ja graafinen suunnittelija Olli-Pekka Eskelinen. Valitettavasti kirja on jo loppuunmyyty, mutta seuran jäsenillä on mahdollisuus lainata niitä seuran arkistosta.

Kaikkia kirjoja, joita ei olla myyty loppuun, on myytävänä Mäntsälän Kipa-kirjakaupassa ja Kotipiirissä Levannolla. Niitä voi ostaa myös suoraan Pitäjäntuvan isännöitsijältä 045-271 2730 / isannoitsija@mantsalaseura.fi

POSTIKORTIT

Pitäjäntupa-korttisarjassa on useita erilaisia kuvia Pitäjäntuvasta. Talvikuvista on myös joulukorttiversioita. Sepänmäen käsityömuseon loppuunmyyty korttisarja sisältää viisi erilaista kuvakoostetta. Korttien tuotto menee Pitäjäntuvan ylläpidon hyväksi. Katso mallit tästä!

MÄNTSÄLÄN ISÄNNÄNVIIRI:
Saatavilla kahta kokoa, sekä 8 metriä että 10 metriä korkeisiin lipputankoihin. Viirin voi ostaa Pitäjäntuvan isännöitsijältä 045-271 2730 / isannoitsija@mantsalaseura.fi. Hinta: 8 metrin tangolle 65 euroa ja 10 metrin tangolle 75 euroa. Viiri on sinivalkoinen, yläosassa hirvenpää suoraan Mäntsälän vaakunasta. Viiri on yleensä nähtävillä Mäntsälän Pitäjäntuvan lipputangossa.

MUISTOADRESSI:
Adresseja voi ostaa seuran talouden hoitajalta ja sitä myyvät myös Mäntsälän Kukkakulma (Keskuskatu 12) sekä Keskustien Kello ja Kulta (Tomi Westermark, Keskuskatu 8). Adressin kannessa on luonnonkukista tehty kukkakimppu. Sen keräsi seuran perustaja Osmo Viljanen ja valokuvasi mestarikuvaaja Kirsi Westermark. Lisää tietoa...

MÄNTSÄLÄN KANSALLISPUKU:
Mäntsälän kansallispuku ei ole seuran oma tuotos, vaikka se osallistuikin aktiivisesti puvun suunnitteluun. Lisää tietoa...

 

Mäntsälän kansallispuku

Mäntsälän kansallispuku