Puheenjohtaja Jyrki Sahari pitämässä juhlapuhetta. Taustalla hanurimusiikilla viihdyttänyt Jaakko SalonenJuhlatunnelmaan nostattivat Mallusjoen torvisoittokuntalaiset

Puheenjohtaja Jyrki Sahari pitämässä juhlapuhetta. Taustalla hanurimusiikilla viihdyttänyt Jaakko Salonen. Juhlatunnelmaan nostattivat Mallusjoen torvisoittokuntalaiset.

Paikalle oli sateen uhasta huolimatta kokoontunut kiitettävästi katsojiaJuhlaväki jaettiin kolmeen osaan, joista kaksi lähtivät kiertämään opastettua kotiseutupolkua Mäntsälän keskustaan ja yksi hautausmaakierrokselle. Tässä kaikki valmistautuvat katsomaan ensimmäistä kuvaelmaa.

Paikalle oli sateen uhasta huolimatta kokoontunut kiitettävästi katsojia. Juhlaväki jaettiin kolmeen osaan, joista kaksi lähtivät kiertämään opastettua kotiseutupolkua Mäntsälän keskustaan ja yksi hautausmaakierrokselle. Tässä kaikki valmistautuvat katsomaan ensimmäistä kuvaelmaa.

Ensimmäinen Kirsti Mannisen käsikirjoittama ja ohjaama kuvaelma näyteltiin Ehroosin vahnan koulun mäen juurella. Sääksjärven emäntä ja Nummisten eukko kohtaavat kirkkomatkalla.Sade latisti hieman kotiseutupolun kiertäjien tunnelmaa, mutta oppaat pitivät huolen siitä, ettei kukaan päässyt kyllästymään.

Ensimmäinen Kirsti Mannisen käsikirjoittama ja ohjaama kuvaelma näyteltiin Ehroosin vahnan koulun mäen juurella. Sääksjärven emäntä ja Nummisten eukko kohtaavat kirkkomatkalla. Sade latisti hieman kotiseutupolun kiertäjien tunnelmaa, mutta oppaat pitivät huolen siitä, ettei kukaan päässyt kyllästymään.

Keskustan polun varrella näyteltiin kaksi muuta lyhyttä kuvaelmaa. Kartanon tyttö Ulla Möllensvärd vaivautui vaihtamaan muutaman sanan kartanon palvelijattaren kanssa kartanon sillan kohdalla.Seurojentalolla kolmannessa päivän kuvaelmassa äiti tuli hakemaan poikaansa pois kapinaporukoista.

Keskustan polun varrella näyteltiin kaksi muuta lyhyttä kuvaelmaa. Kartanon tyttö Ulla Möllensvärd (vas.) vaivautui vaihtamaan muutaman sanan kartanon palvelijattaren kanssa kartanon sillan kohdalla. Seurojentalolla kolmannessa päivän kuvaelmassa äiti tuli hakemaan poikaansa pois kapinaporukoista.

NUMMISISSA TIISTAINA 24.7.2007 >

Nummisten työväentalon talonmies purkaa lapualaisten kiinni naulaamia ovia ja ikkunoita Nummisten ensimmäisessä kuvaelmassa.Mäntsälän viihdekuoro esitti Ylikartanon puistoon haudatun Von Qvantenin Suomen laulun Nummisten koulun pihalla.

Nummisten työväentalon talonmies purkaa lapualaisten kiinni naulaamia ovia ja ikkunoita Nummisten ensimmäisessä kuvaelmassa. Mäntsälän viihdekuoro esitti Ylikartanon puistoon haudatun Von Qvantenin Suomen laulun Nummisten koulun pihalla.

Nummisten toisessa kuvaelmassa Alikartanon pihalla Hedda-Noora vastaanotti Ruotsista palaavan tyttärensä.Hirvihaaran kuvaelmassa tehtaan työläiset kävivät kertomassa kartanonväelle isännälle tehtaalla sattuneesta onnettomuudesta.

Nummisten toisessa kuvaelmassa Alikartanon pihalla Hedda-Noora vastaanotti Ruotsista palaavan tyttärensä.

Seuraavan päivän Hirvihaaran kuvaelmassa tehtaan työläiset kävivät kertomassa kartanonväelle isännälle tehtaalla sattuneesta vakavasta onnettomuudesta.

SAARELLA TORSTAINA 25.7.2007 >

Saaren kuvaelmassa Neiti Jakobson maksoi palkkoja tulitikkutehtaan työläisille.Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä saamaansa palkkaan, mutta neiti Jakobson piti tiukan linjansa.

Saaren kuvaelmassa Neiti Jakobson maksoi palkkoja tulitikkutehtaan työläisille. Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä saamaansa palkkaan, mutta neiti Jakobson piti tiukan linjansa.

SÄLINKÄÄLLÄ PERJANTAINA 25.7.2007 >

Sälinkään kuvaelmassa torppari vaimoineen ei olleet tyytyväinen vaadittuihin lisäpäiviin ja suunnitteli torpparilakkoa kartanon pihalla.Sälinkään polkua kiertämässä oli  niin paljon väkeä, että magafoonillekin tuli käyttöä. Tässä auli esittelee torpparimuistomerkkiä Sälinkään kartanolla.

Sälinkään kuvaelmassa torppari vaimoineen ei olleet tyytyväinen vaadittuihin lisäpäiviin ja suunnitteli torpparilakkoa kartanon pihalla. Sälinkään polkua kiertämässä oli niin paljon väkeä, että magafoonillekin tuli käyttöä. Tässä auli esittelee torpparimuistomerkkiä Sälinkään kartanolla.

Sälinkään kotiseutupolun varrella tutustuttiin myös vielä käytössä olevaan myllyyn, jossa pojat kokeilivat käsikivillä jauhamista mylläri Sulopuiston opastuksella.Kierros päättyi Kilpijärven laavulle, josta löysimme Sälinkään lasitehtaan esittelijän "nukkumasta" tehtaan tuotteen kanssa.

Sälinkään kotiseutupolun varrella tutustuttiin myös vielä käytössä olevaan myllyyn, jossa pojat kokeilivat käsikivillä jauhamista mylläri Sulopuiston opastuksella. Kierros päättyi Kilpijärven laavulle, josta löysimme Sälinkään lasitehtaan esittelijän "nukkumasta" tehtaan tuotteen (tyhjän) kanssa.

OTOKSIA MÄNTSÄLÄN KOTISEUTUPOLKUJEN AVAJAISVIIKON TAPAHTUMISTA 23. - 27.7.2007

Mäntsälän Kotiseutupolkujen avajaiset pidettiin Ehnroosin koulun kentällä 23.7.2007. Samalla paikalla pidettiin Seuran perustamistilaisuus tasan 40 vuotta sitten. TUTUSTU KOTISEUTUPOLKUIHIN!

Mäntsälän Kotiseutupolkujen avajaiset pidettiin Ehnroosin koulun kentällä 23.7.2007. Samalla paikalla pidettiin Seuran perustamistilaisuus tasan 40 vuotta sitten.

 
Takaisin