ELISABETH REHN PITÄJÄNTUVALLA 2012

17.9. syntyperäinen mäntsäläläinen Elisabeth Rehn kävi viemässä äitinsä Ruth Carlbergin 110-vuotissyntymäpäivän muistoksi vanhempiensa haudalle kynttilän. Samalla hän vieraili myös Pitäjäntuvalla, jossa hänelle luovutettiin Ruthin keltapajuja ja yhden sellaisen hän sai myös istuttaa tuvan pihalle. Näitä samoja Elisabethin lapsuuden kodin puutarhasta alkunsa saaneita taimia on myös myynnissä ja varat menevät Pitäjäntuvan kunnostuksen hyväksi! Elisabeth myös vastasi hänelle heitettyyn haasteeseen.

 


Elisabeth Rehn saapui klo 13.00 aikoihin Pitäjäntuvalle, jossa hänet vastaanottivat Mäntsälä Seuran johtokunnan jäsenet sekä lapsuudenkotinsa puutarhasta alkunsa saaneet keltapajun taimet.


Elisabethille esiteltiin Pitäjäntuvan remonttia sisältä käsin. Olipa siellä Mäntsälä-lehden päätoimittajakin kirjoittamassa ylös Elisabethin muisteloita. Samalla Rehn valitsi Pitäjäntuvan nimikko-osakseen Salin ikkunoiden yläpuoleisen kattopalkin. Hän muisti myös koululaisena joskus ruokailleensa Salissa.


Pitäjäntuvan pihalla Elisabeth sai kunniatehtäväkseen istuttaa keltapajun myös Pitäjäntuvan puutarhaan taimien kasvattajan Helena Saatsin avustuksella. Lapiohommat luontuivat Elisabethilta reippaasti ja sujuvasti.


Keltapajun istuttamisen jälkeen Elisabethille luovutettiin neljä samanlaista taimea Pitäjäntuvan kuvilla koristelluissa kasseissa annettavaksi myös sisaruksilleen.


Seuraavaksi seuran johtokunta ja Pitäjäntuvan työmiehet kahvitettiin Ruuthinnan... ei vaan Ruustinnan Kammarissa Elisabethin toimiessa kunniavieraana. Juttua riitti niin tohtori Carlbergista ja Railon pajasta kuin ulkomailla sattuneista kommelluksistakin.


Elisabeth sai mukaansa Piili tulee! -kirjan omistuskirjoituksella ja Pitäjäntupa-tarralla varustettuna. Lopuksi kiiteltiin Ruustinnan Kammarin emäntää Ava Kontiaista maukkaista tarjoiluista, jonka jälkeen noin tunnin kestänyt pikavisittii oli loppuvilkutusta vaille päätöksessään.